http://ninabask.com/wp-content/uploads/2016/03/raita1AN.jpg

Minusta | About Me

Aloitin taideopintoni Lahden kansanopistossa vuonna 2002, minkä jälkeen olen opiskellut maalausta taidekoulu Alfa Artissa ja valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta.

Tämän hetken maalauksistani löytyy viittauksia figuratiivisuuteen ja toisinaan ne näyttäytyvätkin eräänlaisina maisemina. Vesi elementtinä toistuu useassa työssäni. Olen viime aikoina pohtinut luonnon ja ihmisyyden voimaa ja herkkyyttä. Nimeämällä maalauksia raotan ajatuksiani niiden sisällöistä. Toivon, että teokseni koetaan ja nähdään sellaisenaan emotionaalisesti.

Käytän toisinaan runsaasti maalia kerrostaen sitä kankaalle. Joskus taas kuultava pinta tukee paremmin työn sisältöä. Ronskit, tai hennot siveltimenjäljet ilmentävät myös prosessin fyysisyyttä.

Maalauspohjien tekeminen on myös tärkeä osa työtäni. Teen kaikki raamit itse kertopuusta, minkä jälkeen pingotan niihin pellavakankaat. Haluan, että pohjani ovat huolellisesti valmistettuja, jotta ne kestävät aikaa ja työskentelyyni liittyvää liikuttelua. Jämäkät raamit ja niissä käyttämäni karhea pellava tukevat myös rouheaa maalaustapaani.

Olen pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa ja Saksassa sekä tehnyt tilaustöitä.


I started my art studies at Lahti Adult Education Centre in 2002, followed by studies in painting at Alfa Art art school and a Master of Arts degree from the Aalto University. In my current works, I have included references to figurative art and sometimes they seem to form a kind of landscape. Water is a frequent element in my work. I have recently also explored strength and sensitivity in nature and humans. The titles of my paintings are a reflection of my own thoughts about their content. I hope that my works are experienced and seen as they are, on an emotional level.

I occasionally use great quantities of paint, adding layer after layer onto the canvas. Sometimes, a translucent surface is more appropriate to the content. Rough or delicate, the brush strokes express the physical aspect of the process.

Mounting the canvas is also an important part of my work. I make all my frames myself from laminated veneer lumber, onto which I stretch the linen canvas. I want my canvases to be meticulously prepared so that they withstand time and being moved around while I work on them. Sturdy frames and the rough-textured linen that I use also support my robust method of painting.

I have given solo exhibitions in Finland and Germany and I also work on commission.

http://ninabask.com/wp-content/uploads/2016/03/raita_2.jpg

Galleria | Gallery

http://ninabask.com/wp-content/uploads/2016/03/raita7A.jpg

CV

Nina Bask
s. 1981 Helsingissä

Opinnot

2015 Aalto-yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, taiteen maisteri
2004–2012 Aalto-yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, taiteen kandidaatti
2003–2004 Alfa Art, kuvataiteilijan opintoja
2002–2003 Lahden kansanopisto, taidelinja
1997–2001 Ressun lukio

Tulossa

2019 Discovery Art Fair, Köln, Saksa

Yksityisnäyttelyt

2018 Galleria Contempo, yksityisnäyttely, Helsinki

2017 Galleria Contempo, yksityisnäyttely, Helsinki
2016 Galleria G12, yksityisnäyttely, Helsinki
2015 Galerie Pleiku, yksityisnäyttely, Berliini
2015 Altes Gefängnis Freising e.V. Förderverein, yksityisnäyttely, Freising, Saksa
2015 Gumbostrand Konst och Form, kuukauden nuori taiteilija, Söderkulla
2014 Lume-galleria, Aalto-yliopisto, Helsinki

Valikoidut yhteis- ja ryhmänäyttelyt

2018 Taidekeskus Salmelan kesänäyttely, Mäntyharju
2015 Home Gallery T47, Helsinki
2012 Gallery Atski, Aalto University, Helsinki
2003 Artel, Lahti

Messut

2017 Affordable art fair, Stockholm
2016 Affortable art fair, Stockholm

Residenssit

2018 Taiteilijaresidenssi, Taidekeskus Salmela, Mäntyharju
2015 Galleria Pleiku, Berlin

Kokoelmat

Taidekeskus Salmela, Mäntyharjun kunta, sekä yksityiskokoelmat Suomessa ja Ruotsissa

Jäsenyydet

Taidemaalariliiton kokelasjäsen
Espoon taiteilijakilta

CV

Nina Bask
Born in 1981 in Helsinki

Education

2015 Aalto University School of Arts, Design and Architecture, Master of Arts
2004-2012 Aalto University School of Arts, Design and Architecture, Bachelor of Arts
2003-2004 Alfa-Art, painting
2002-2003 Lahti Folk High School, Art Programme
1997-2001 Ressun lukio upper secondary school

Upcoming

2019 Discovery Art Fair, Köln, Germany

Solo exhibitions

2018 Gallery Contempo, solo exhibition, Helsinki

2017 Gallery Contempo, solo exhibition, Helsinki
2016 Gallery G12, solo exhibition, Helsinki
2015 Galerie Pleiku, solo exhibition, Berlin
2015 Altes Gefängnis Freising e.V. Förderverein, solo exhibition, Freising, Germany
2015 Gumbostrand Konst och Form, Young Artist of the Month, Söderkulla
2014 Lume-gallery, Aalto University, Helsinki

Selected group exhibitions

2018 Art Center Salmela’s summer exhibition
2015 Home Gallery T47, Helsinki
2012 Gallery Atski, Aalto University, Helsinki
2003 Artel, Lahti

Art fairs

2017 Affordable art fair, Stockholm
2016 Affortable art fair, Stockholm

Residencies

2018 Artist-in-residence, Art Center Salmela, Mäntyharju
2015 Gallery Pleiku, Berlin

Collections

Art centre Salmela, Municipal of Mäntyharju, and private collections in Finland and Sweden

Memberships

Finnish Painters`Union, aspirant member
Espoo Artist Guild

http://ninabask.com/wp-content/uploads/2016/03/raita_2.jpg

Yhteystiedot | Contact

Nina Bask

puh. | mob. +358 40-410 90 17

s-posti | email ninasusannabask@gmail.com